Yritys
Mehiläistalo tarhaa +1200 yhdyskuntaa kahden ammattitarhaajan voimin ja työllistää sesonkiaikana kahdeksan henkilöä. Toiminta käsittää hunajan tuottamista, pakkaamista, tarvike- ja mehiläismyyntiä sekä kone- että laitesuunnittelua ja valmistusta. Mehiläistalon väki palvelee asiakkaitaan yksilöllisesti ja heidän toiveitaan kuunnellen. Autamme mielellämme kaikissa mehiläistarhaukseen ja hunajantuotantoon liittyvissä kysymyksissä, joten ota rohkeasti yhteyttä!
Tarvikemyynti
Luotettavat yhteistyökumppanimme maailmalla mahdollistavat mehiläishoitotarvikkeiden hankinnat edullisin hinnoin. Toimitamme tarvikkeet asiakkaalle Postnordin ja Schenkerin välityksellä. Myymälämme on avoinna ma-pe klo 8-17 . Sovittaessa myös muulloin.
Mehiläistalo suunnittelee ja innovoi uusia tarvikkeita ja laitteita
Tarhaajien suosioon noussut, omien tarpeidemme pohjalta suunniteltu Mehiläistalon kevytpesäkalusto valmistui vuonna 2016 . Vuotta myöhemmin innovoimme Mehiläistalon verkkopohjan kanssa yhteensopivan happoalustan, joka helppokäyttöisyydellään ja tehollaan muutti elokuun varroantorjuntaa merkittävästi.
Vuodesta 2020 alkaen Mehiläistalo on suunnitellut ja valmistanut mehiläisvahan valssauskoneita, automaattisia hunajankuorimakoneita, linkouslinjastoja sekä automaattista pakkauskonetta, joka soveltuu myös monen muunlaisen tuotteen pakkaukseen.
2025-2026 vuosina Mehiläistalolle on myönnetty EU rahoitusta hunajan tukkutoiminnan aloituksen kartoittamiseen ja sen aloittamiseen. Hankkeilla on kartoitettu hunajan tukkutoiminnan aloituksen mahdollisuuksia ja vaatimuksia. Myöhemmässä vaiheessa hankkeilla toteutettiin tukkutoiminnan aloitusta tukevia hankintoja ja tilojen muutostöitä.
Kartoitukseen on saatu 100% rahoitus sekä toiminnan käynnistämiseen 25% rahoitus.

